blank

blank



blank
<< Takaisin

Mellilän syystori (kuvia vuodelta 2009)

Lisätty: 08.10.2009


Kuvia Mellilän syystorilta


Mellilän Kyläyhdistyksen teltalla oli arvontaa ja ruokaa. Yhdistyksen puheenjohtaja Markku Hongisto vitsaili tämän makkaran olevan perinteiseen melliläläiseen tapaan grillattu: paikoittain mustunutta.


Aapo Huhti, Ossi Huhti, Suvi Hietanen ja Sini Hietanen siirsivät myyntipöytänsä peräkärryjen kuomun alle sateen suojaan. Ossi Huhdin mukaan on hyvä päästä eroon itselle tarpeettomaksi käyneistä leluista. Rahat hän aikoi säästää syysloman laivareissua varten.


Joona Lindgren löysi pari robottia kotiinvietäväksi.


Jorma Haapala tekee kukkopillejä ja muista savitöitä yli 50 vuoden kokemuksella.


Pertti Juuri löysi torilta muun muassa taulun. Helsingissä asuva, entinen loimaalainen oli vierailulla appiukkonsa luona Karhulassa ja päätti piipahtaa syystorilla.


Mellilän syystorilla oli sateesta huolimatta noin parikymmentä myyjää ja kymmeniä kävijöitä. Mikäli sää olisi suosinut, olisi kävijöitä ollut todennäköisesti enemmän.


Kirpputorilla oli muutamia lapsia myymässä vanhoja lelujaan. Kirpputorilta lapsi voi kuulemma oppia sen, ettei rahaa tulee automaattisesti tässä maailmassa. Kuulemma lelujen kokoaminen, valikoiminen ja myyminen on hyvä opetus siitä.


Tiina Pitko perheineen on hankkinut elokuussa vapaa-ajan asunnon Mellilän keskustasta. Kirpputori oli hänestä paitsi hyvä tapa päästä eroon tavaroista, myös tapa tutustua paikallisiin.


Sanna, Timo ja Elisa Lahtinen löysivät jälkiruuaksi muurinpohjalettuja torilta. Heidän kesäharrastuksena on Timo Lahtisen mukaan perjantaiset jäätelöt Loimaan torilla.



Teija Pirttimäen mukaan kauppa kävi yllättävän hyvin, ilma huomioon ottaen.


Jenni ja Arja Sikiö ovat kokeneita kirpputori kävijöitä. Arja Sikiö kertoo käyneensä niissä aivan niiden tulosta asti. Hän innosti myös tyttärensä kirpputoreihin, joista Arjan mukaan löytää hyvää tavaraa.


Marianna ja Markus Kaunisto ostivat popcornia ja karkkia sisältävän herkkupussin.


Syystorilla tavattiin myös tuttuja. Arja Lankinen totesikin isomman ajan menneenkin keskusteluihin.


Teija Lankinen ja Maritta Kauti MLL:n "väreissä" Mellilän syystorilla.


Aleksi Ahola oli myymässä vanhoja lelujaan.


Eeva ja Frans Laukka piipahtivat torilla, eikä tyhjin käsin kotiin lähdetty. Pikkuautot ja rakennuspalikat tarttuivat mukaan. Eeva Laukan mielestä on hyvä, että Mellilässä järjestetään tapahtumia.


Mellilän partiolaiset kävivät torilla jakamassa tietoa Senegalista. Mellilän Menninkäisistä torilla oli tietoa jakamassa Eetu Kivistö, Eero Kivistö, Meri Vikström ja Mikaela Vikström.


Partiolaiset maistattivat toriväelle Senegalilaista aamupalaa, Benje-munkkia. Makean "pullan" tekemiseen on käytetty vehnäjauhoja, leivinjauhetta, sokeria, muskottipähkinää, vaniliinisokeria, voita tai margariinia, kananmuna, vettä ja uppopaistamiseen öljyä.

blank

©  Mellilän kyläyhdistys ry - Trival Oy